Eläintuhkaamo PETin tarina

Doris

Asuessani Kreikassa löysin pienen vaaleanpunaisen koiranpennun ja vein sen kiireesti eläinlääkäriin. Lääkärin mukaan pentu oli vain 5 päivän ikäinen tyttö (syntynyt perjantaina 13 päivä) ja painoi vaivaiset 250 g eli hädin tuskin puhelimen kokoinen. Lääkäri sanoi, että jos pennulta jää ruokintakerta väliin, se heikkenee nopeasti ja mahdollisuus selvitä pienenee. Ostin orpopentujen maitojauhetta ja pienen tuttipullon, jonka täytin heti vedellä ja jauheella. Yritin lämmittää juomaa käsissäni kädenlämpöiseksi, mutta pentu värisi kuitenkin juodessaan viileää nestettä. En ollut koskaan näin pientä elävää hoitanut.

Päätin kuitenkin yrittää. Syötin sitä kahden tunnin välein  ja ensimmäinen yö menikin nukkumatta vain katsellessani ihanuutta. Pulma olikin miten saisin pennun ulostamaan. Jos se onnistuisi, niin tiesin että se selviytyisi. Tuumasta toimeen. Kastoin pumpulitukon lämpimään veteen ja sillä stimuloin (kuin emokoira kielellään) pientä peppua. Tunsin kuinka pentu ponnisti kovasti ja kuinka ollakkaan sieltä tuli pieni nuppineulanpään kokoinen pipana. Olin niin onnellinen.

Aamulla lähdettiin töihin Doris korissa, jossa oli mukavat pehmusteet ja varusteena tietysti tuttipullo ja jauhe. Korin sijoitin työpöydälleni toimistossa ja katselin pennun unta aina välillä, kunnes tuli aika taas ruokailla. Nopeasti tuli kilogrammoja lisää ja pääsin minäkin nukkumaan pidempiä aikoja. Silmät aukesi tasan 2 viikkoisena ja sisäsiistiksi Doris oppi  jo viiden viikon ikäisenä. Fiksu tyttö. Liekö syynä oma piha ja kauniit säät. Iltaisin katsellessani televisiota pentu nukkui tuhisten kaulaani vasten. Me bondattiin ja kovasti.

Tuosta onnettoman alkutaipaleen saaneesta tytöstä tuli Doris (J. Karjalainen) ja kuten laulunkin mukaan, niin myös tämä Doris vei sydämeni. Palasimme 4 vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja mukana saapui myös yksisilmäinen löytökissa Rusina (josta tuli Doriksen paras kaveri). Yhteistä taivalta meille tuli Doriksen kanssa 16 ihanaa ja onnellista vuotta.

Doris ON minun enkelikoirani ja koira, joka muutti koko elämäni!

Eläintuhkaamo pääkaupunkiseudulla?

Se hetki, kun on luovuttava rakkaasta lemmikistä on raskas. Minulle oli erityisen tärkeää, että sain tehdä myös viimeisen palveluksen ja matkan yhdessä. Kaikki ne iloiset tervehdykset, märät pusut ja yhdessä chillailut ovat arvokkaita muistoja ja halusin viedä ne päätökseen näin. Tämä mahdollisuus täytyi saada myös meille pääkaupunkiseutulaisille.  Jotta kaikki voivat halutessaan tehdä sen viimeisen palveluksen uskolliselle ystävälleen.

Nyt olemme vihdoinkin täällä!